Miksi miehille tunteiden näyttäminen on niin pirun vaikeaa.

Olen miettinyt sitä usein, että miksi? Muistan lapsena itkeneeni hyvin usein monistakin eri asioista. Jopa tyttölauman keskellä (koska silloin meidän pihapiirissä ei asunut muita kun tyttöjä ja nehän pirut minua välillä kiusasivatkin). Senkin muistan, että seuraavana päivänä ei leikkien kanssa ollut mitään ongelmaa vaikka edellisenä päivänä oli tullut tirautettua parit kyyneleet.

 

Mitä enemmän ikää tuli sitä vähemmälle itkut jäivät, vaikka kuinka olisi sieluun ja sydämmeen sattunut. Teininä varsinkin tunteita ei parannut näyttää, ainakaan julkisesti. Sitä omalla tavallaan kylmäsi itsensä vaikka kuinka vakavista asioista olisi ollut kyse.

Muistan ettei isäni, isoisäni tai oikeastaan kukaan lähipiirini miehistä näyttänyt tunteitaan kun olin lapsi. Itkeminen oli se vihoviimmeinen asia mitä näytettiin. Sitä ei tippunut eikä lirissyt vaikka henkikulta olisi katoamassa. Piti aina olla kova jätkä viimmeiseen asti.

 

Nyt kun ikää on jo jonkin verran päälle 30 vuotta niin olen huomannut, että olen alkanut itkeä tiristelemään kuin silloin tyttöjen kiusaamana. On huolia ja on murheita niin paljon että tuntuu välillä että kuka moista taakkaa jaksaa kantaa. Onneksi olen myös oppinut, että periksi ei anneta vaikka mikä olisi. Jopa huonoista rakkauselokuvista meinaa tulla tippa linssiin. Ihmettelen itsekseni, että mitä kummaa, mistä tämä oikein johtuu?

Huonoissa rakkauselokuvissa mieleeni monesti tulee, että voi kun itse saisin sen uskomattoman parisuhteen jossa voisi näyttää ne tunteet ihan avoimesti, ne halailut, pussailut, ilot ja surut ja jopa ne typerät riidat. Olisipa myös lapsille kiva näyttää terveellinen parisuhde. Lapset kyllä sanovat että tarvitsisin itselleni naisen. Oikeassahan mokomat ovat, mutta kun ei niitä tuosta noin vaan hommata ja oma prioriteettini on useamman vuoden ollut lapsissa, ei naisissa.

 

Elämässä sitten eniten huolettaa lapsiseni. Tiedän että se on kurjaa etten itke lasteni nähden, mutta voi pojat kun ilta pimenee ja lapset nukkuu tai ovat jossain muualla yökylässä, niin senkin edestä päästän tunteitani pihalle. Jokainen sekuntti minua huolestuttaa ja mietityttää, että heillä menisi asiat kaikin puolin paremmin kun itselläni on koskaan mennyt. En halua kai näyttää lapsilleni, että iskä onkin ihan täysin pullamössönössö, vaan haluan näyttää sen peruskallion joka on järkähmätön ja johon voi aina luottaa tapahtui mitä tahansa. Täältä tulee ohjeet ja tieto ihan sama mitä ikinä keksitäänkin kysyä. Paitsi muutaman vuoden päästä olen lirissä kun tytöllä alkaa murrosikä, en tiedä siitä yhtikäs mitään joten ohjeita ja neuvoja en paljon osaa antaa. Hirvittää!

Moni täällä puheenvuorossa varmaan pitää minua täysin laskelmoivana kusipäänä ja ultimaattisena rasistina, mielipiteideni ja kannanottojeni takia. Minäkin olen ihminen ja yleensä sanomani taustalla on jokin tarkoitus. En heitä asioita pelkän tunteen pohjalta (koska minun on äärimmäisen vaikea näyttää tunteitani jos joku katsoo). Kyllä minä myös monesti mietin mitä blogiini on kirjoitettu tai mitä vastauksia toisten blogeissa on annettu. En ohita niitä olankohautuksilla.

 

P.s. Ennen kun liikaa aletaan spekuloimaan ajankohdalla milloin tämä on kirjoitettu, niin katson NHL:n matseja.

JPiri
Sitoutumaton

Piri.J #at# yahoo.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu