JPiri

Miksi miehille tunteiden näyttäminen on niin pirun vaikeaa.

Olen miettinyt sitä usein, että miksi? Muistan lapsena itkeneeni hyvin usein monistakin eri asioista. Jopa tyttölauman keskellä (koska silloin meidän pihapiirissä ei asunut muita kun tyttöjä ja nehän pirut minua välillä kiusasivatkin). Senkin muistan, että seuraavana päivänä ei leikkien kanssa ollut mitään ongelmaa vaikka edellisenä päivänä oli tullut tirautettua parit kyyneleet.

 

Mitä enemmän ikää tuli sitä vähemmälle itkut jäivät, vaikka kuinka olisi sieluun ja sydämmeen sattunut. Teininä varsinkin tunteita ei parannut näyttää, ainakaan julkisesti. Sitä omalla tavallaan kylmäsi itsensä vaikka kuinka vakavista asioista olisi ollut kyse.

Muistan ettei isäni, isoisäni tai oikeastaan kukaan lähipiirini miehistä näyttänyt tunteitaan kun olin lapsi. Itkeminen oli se vihoviimmeinen asia mitä näytettiin. Sitä ei tippunut eikä lirissyt vaikka henkikulta olisi katoamassa. Piti aina olla kova jätkä viimmeiseen asti.

 

Nyt kun ikää on jo jonkin verran päälle 30 vuotta niin olen huomannut, että olen alkanut itkeä tiristelemään kuin silloin tyttöjen kiusaamana. On huolia ja on murheita niin paljon että tuntuu välillä että kuka moista taakkaa jaksaa kantaa. Onneksi olen myös oppinut, että periksi ei anneta vaikka mikä olisi. Jopa huonoista rakkauselokuvista meinaa tulla tippa linssiin. Ihmettelen itsekseni, että mitä kummaa, mistä tämä oikein johtuu?

Huonoissa rakkauselokuvissa mieleeni monesti tulee, että voi kun itse saisin sen uskomattoman parisuhteen jossa voisi näyttää ne tunteet ihan avoimesti, ne halailut, pussailut, ilot ja surut ja jopa ne typerät riidat. Olisipa myös lapsille kiva näyttää terveellinen parisuhde. Lapset kyllä sanovat että tarvitsisin itselleni naisen. Oikeassahan mokomat ovat, mutta kun ei niitä tuosta noin vaan hommata ja oma prioriteettini on useamman vuoden ollut lapsissa, ei naisissa.

 

Elämässä sitten eniten huolettaa lapsiseni. Tiedän että se on kurjaa etten itke lasteni nähden, mutta voi pojat kun ilta pimenee ja lapset nukkuu tai ovat jossain muualla yökylässä, niin senkin edestä päästän tunteitani pihalle. Jokainen sekuntti minua huolestuttaa ja mietityttää, että heillä menisi asiat kaikin puolin paremmin kun itselläni on koskaan mennyt. En halua kai näyttää lapsilleni, että iskä onkin ihan täysin pullamössönössö, vaan haluan näyttää sen peruskallion joka on järkähmätön ja johon voi aina luottaa tapahtui mitä tahansa. Täältä tulee ohjeet ja tieto ihan sama mitä ikinä keksitäänkin kysyä. Paitsi muutaman vuoden päästä olen lirissä kun tytöllä alkaa murrosikä, en tiedä siitä yhtikäs mitään joten ohjeita ja neuvoja en paljon osaa antaa. Hirvittää!

Moni täällä puheenvuorossa varmaan pitää minua täysin laskelmoivana kusipäänä ja ultimaattisena rasistina, mielipiteideni ja kannanottojeni takia. Minäkin olen ihminen ja yleensä sanomani taustalla on jokin tarkoitus. En heitä asioita pelkän tunteen pohjalta (koska minun on äärimmäisen vaikea näyttää tunteitani jos joku katsoo). Kyllä minä myös monesti mietin mitä blogiini on kirjoitettu tai mitä vastauksia toisten blogeissa on annettu. En ohita niitä olankohautuksilla.

 

P.s. Ennen kun liikaa aletaan spekuloimaan ajankohdalla milloin tämä on kirjoitettu, niin katson NHL:n matseja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Ei taida tähän monia koskettavaan ongelmaan olla yksikertaista vastausta - valitettavasti. Lapsuudesta asti opittujen mallien karistaminen ei ole kovin helppoa, mutta tiedän myös onneksi monen siinä onnistuneenkin ja kääntäneen kurssia. Yksi esimerkki on halaaminen läheisyyden osoituksena lapsille tai vaikkapa vanhemmille. Monelle se on omasta lapsuudesta vierasta niin oudolta kuin se toisille saattaa vaikuttaakin. Sen merkitys on kuitenkin suurempi kuin arvaammekaan ja moni on karistanut tuon läheisyyden kammonsa myöhemmin vaikkei nuoruudessa sitä kokenutkaan ja vaikkapa nuorena aikuisena karsasti.

Vaikeaa on olla vanhempi ja varsinkin se ainoa peruskallio varsinkin sinun tapauksessasi yksinhuoltajana. Yhtäkkinen muutos siitä peruskalliosta voisi herättää lapsissa huolta, mutta toisaalta ei tunteiden patoaminenkaan hyvää tee.

Tiristelyssä ei ole mitään pahaa ja parempi niiden tunteiden on antaa purkautua. Toivottavasti löytyisi myös apua ja lohdutusta joltain suunnalta. Se ettei sitä helposti tee lastensa nähden on aika luonnollista, kun toimii ainoana luotettavana aikuisena ja vanhempana. En sanoisi sitä kurjaksi vaan oikeastaan urheaksi - tuossa tilanteessa ei vaan sillmänräpäyksessä voi kääntää kurssia herättämättä huolta lapsissa. Voi tietysti miettiä miten aikaa myöten sitä pystyy hiljalleen muuttamaan.

Itselleni tuli mieleen kuinka en muista nuoruudestani oikeastaan koskaan vanhempieni kysyneen, miltä joku tuntuu. Asioita ratkottiin ja mentiin eteenpäin, mutta välistä jäi tunteiden käsittely ja niiden kanssa on sitten opeteteltu elämään pitkälti aikuisiällä vaihtelevalla menestyksellä.

Voimia, toivottavasti parisuhde vielä löytyy nuorelle miehelle jostain kulman takaa ja muutoinkin taakka helpottaa. Melkoista vastuuta pyörität lasten yksinhuoltajana - se on kunniotettavaa ja hienoa sekä kuitenkin se tärkein asia, jota voit tehdä. Virheitä tehdään kaikki, mutta aito halu ja pyrkimys tehdä parhaansa lasten eteen on se tärkein ja arvostettavin asia.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Itku ja nauru kuuluvat yhtäkaikki elämään. Itse en ole itkevää tyyppiä, mutta välillä, mikä on sen puhdistavampaa parkua oikein kunnolla. Kaikkea hyvää siulle toivon ja jaksamista arjessa!

Käyttäjän SeppoKoski kuva
Seppo Koski

" On huolia ja on murheita niin paljon että tuntuu välillä että kuka moista taakkaa jaksaa kantaa. Onneksi olen myös oppinut, että periksi ei anneta vaikka mikä olisi.

Jopa huonoista rakkauselokuvista meinaa tulla tippa linssiin. Ihmettelen itsekseni, että mitä kummaa, mistä tämä oikein johtuu?"

Huomaatko, että vastaat itse kysymykseesi tuosta itkuisuudesta!
Se on stressin(pahan olon) purkua kun silmä kostuu, elokuvasta, musiikista jne.
Ole tyytyväinen, että sinulla on tuo kyky, minä olen päässyt tuohon vasta yli kuusikymppisenä;)

"Muistan ettei isäni, isoisäni tai oikeastaan kukaan lähipiirini miehistä näyttänyt tunteitaan kun olin lapsi. "

Tämä on se vanha "kansallinen" tapa, sinulla on nyt hyvät mahdollisuudet katkaista tämä perintö! Lue eka kommenti ajatuksella.

Itse ole ollut aikalailla sivussa lasteni kasvatuksesta mutta "täyspäisiä" heistä vaan on tullut.
Olen myös eronnut parikin kertaa mutta suhde lapsiin on säilynyt hyvänä joten kyllä he sinua varmasti arvostavat ja omasta mielestäni lapsille ei tarvitse opettaa kuin perusasioita, ei yrittää tehdä heistä jotain omanmieleistä vaan anna luonnon hoitaa.

Tsemppiä sinulle!

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Siksi, että joku kuitenkin soittaa poliisit paikalle ja sitten on linnareissu tiedossa.

Mika Sarivaara-Satta

Mieheen pitää voida luottaa, ja itkeminen vähentää luottamusta, koska se ei mitään auta.

Toimituksen poiminnat