*

JPiri

Minä presidenttinä

Jos olisin presidentti, niin luultavasti en ymmärtäisi hallistusta koska siellä valehdellaan jatkuvasti.

 

Saattaisin sanoa parit valitut sanat näille epärehellisille pyrkyreille joita ministereiksi kutsutaan.
Olen huomannut politiikassa sellaista likaista peliä, mitä ei julkisuuteen haluta tuoda, ja mikä julkisuudessa on, niin sitä vähätellään.

Jos se maistuu, tuntuu ja haisee siltä, niin mitä luulette mitä se on.

Olen monesti itsekseni miettinyt onko moraalikato jotenkin geeneistä kiinni vai onko osa ihmisistä vaan kusipäitä syntyessään? Ainakin tietyt kusipäät päätyvät eduskuntaan vuodesta toiseen.

Ovatko nämä vuodesta toiseen eduskuntaan ilmestyvät kaverit hyvää pataa kaupungin ihmisten kanssa OIKEASTI vai onko tyyli se mitä käytettiin pontikan myynnissä elokuvassa häjyt.. Puukko pöytään ja olet meidän kanssa samaa mieltä tai meitä vastaan.

Valitettavasti tulee mieleen häjyt monen eduskuntalaisen kohdalla, Eihän muuten mokomaa tyhmyyttä siedettäisi.

Jos minä olisin presidentti, niin sanoisin eduskunnalle isoon ääneen, että nyt tarkkana siellä asioiden suhteen ettei tarvi puuttua. Nykyisinhän menee niin että pääministeri sanoo mitä presidentti kirjoittaa alle ja sanoo ettei tarvi huolehtia.
 

Jos minun aikanani alettaisiin pelleilemään kuten pääministeri ja ulkoministeri tekee niin valitettavasti saisivat potkut pätevyyden puutteen vuoksi. Kaksi populistia ei voi hoitaa hommia oikein ja se näkyy hyvin selvästi.

Kun suomen asiat olisi hoidettu kuntoon ja oikeille jäljille niin voisin ihan hyvin palata takaisin omaan normi elämääni ilman höpöhurraahuutoja ja muita hölmöjä juhlia.

 

Mulle tärkein on suomen ja suomalaisten hyvinvointi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Ongelma 1: presidentillä ei ole moista sisäpoliittista valtaa.
Ongelma 2: presidentillä on tiettyä valtaa ulkopolitiikan alalla. Ja diplomaatithan ovat tunnetusti ammattivalehtelijoita.

Joten ehkäpä on meille kaikille parempi ettet ole presidentti.

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri

Olet oikeassa noissa, mutta taas toisaalta väärässä. Jos presidentti sanoo jotakin, olisi hallituksselta aika typerää olla kuuntelematta ja jopa noudattamatta sanomaa. Onhan presidentti kuitenkin valittu kansan enimmistön äänillä toisin kuten eduskuntaan puolueet jossa on monia eri ihmisiä.

Jos presidentti puuttuisi asioihin tiukemmalla kädellä, niin se olisi presidentti eikä niikuin nykyisin pelkkä mannekiini ja pr nukke.

Käyttäjän kkapela kuva
Kari Kapela

Saisit ääneni. Verrattuna mielikuvaani 70- / 80-luvun eduskunnasta, näyttäytyy nykyinen lähinnä suuren lastentarhan kaltaisena laitoksena. Ehdottomasti tarvittaisiin joku, joka pistäisi tämän porukan herran (tämän voi jokainen mielessään korvata vähemmän sukupuolittuneella ilmaisulla) nuhteeseen. Joku, joka olisi ikäänkuin erityisopettaja vallattomalle joukolle kipuilevia teinejä.

Sisäpoliittista valtaa väitän presidentillä olevan tahtoessaan suunnattomasti. Sitä hän voi saavuttaa kansalaisten kautta hyvin yksinkertaisesti osoittaessaan olevansa oikeudenmukainen johtamaansa kansaa kohtaan ... ja olemalla ylpeä kansastaan.

Omat 90-luvun taitteessa syntyneet lapseni eivät ole elinaikanaan nähneet aikaa, jolloin Suomea ei olisi karsittu, purettu ja myyty. Itse olen 60-luvulla syntyneenä puolestaan saanut elää aikaa jolloin Suomea rakennettiin ja tulevaisuus oli toivoa täynnä. Tahtoisin kovasti presidentin, joka ei edusta tätä Suomen myymistä.

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri

Unohtui sanoa sellainen pieni juttu etten ympärilleni keräisi vain samanmielisiä ihmisiä vaan myös paljon kanssani eri mieltä olevia. En nimittäin haluaisi olla ja elää kuplassa vaan haluaisin yrittää ymmärtää myös niitä jotka eivät ole kanssani samaa mieltä. Siinä oppisi paljon niin itsestään kun ihmisten ajatusmailmasta.

Vaikka en ole mestari kirjoittamaan, niin pitäisin suunnattomasti keskusteluista oli ne sitten puolesta tai vastaan. Käsittääkseni omaan jonkin verran taitoa perustella asioita järkevästi, tai ainakin että ne kuulostaa siltä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset