JPiri

Kalatiet eivät palauta menetettyä koskipinta-alaa

Suomessa valitettavasti lähes jokainen joki on jollakin tavalla padottu vesivoiman tai vedenpinnan säännöstelyn takia. Voimakas jokiluonnon muokkaus ja patoaminen ovat saattaneet kaikki vaelluskalakantamme sukupuuton partaalle.

 

Suomi sai vihdoin vuonna 2012 kalatiestrategiansa valmiiksi. Odottelen nyt innolla milloin kalaportaiden rakennushankkeet alkavat. Odotan varsinkin millaisia toteutusmalleja hankkeissa tullaan käyttämään, millaisia vesimääriä portaissa juoksutetaan ja kuka sen kaiken maksaa puhumattakaan kuinka paljonko voimayhtiöt vaativat ohijuoksutettavasta vedestä korvauksia. He kun omasta mielestään omistavat kaiken taivaalta sataneen veden.

Ymmärrän kyllä, että aikoinaan tarvittiin kipeästi energiaa sodan runtelemaan Suomeen ja teollisuuskasvun myötä sitä tarvittiin edelleen lisää. Vesivoimalaitoksiin on tuolloin vaadittu kalaportaat niiden rakennusvaiheessa. Kalaportaista tehtiin tahallisesti toimimattomia tai ne ”unohdettiin” rakentaa kokonaan. Nykyiset velvoitemaksut eivät vastaa edes murto-osaa siitä mitä niiden tulisi olla. Itse asiassa joku taisi laskeakin, että voimayhtiöt ovat tehneet 337 – 898 miljoonan euron voitot pelkästään liian vähäisillä lohen istutusmäärillä.

 

En voi sanoin kuvailla kuinka häikäilemättömänä pidän voimayhtiöiden toimintamallia puhumattakaan heidän asenteistaan aiheutettuja tuhoja kohtaan. Voimayhtiöt taistelevat viimeiseen mieheen asti, ettei heidän tarvitsisi osallistua kalaportaiden rakennuskustannuksiin. He eivät myöskään halua luovuttaa vettä kalaportaisiin vaan vaativat niistä korvauksia. Vesivoimayhtiöiden raiskaamien jokiuomien turismituotto ja jokivarsien kiinteistöjen arvo ei taatusti ole samaa luokkaa, kuin vapaana virtaavan joen varressa se olisi.

 

Vaikka patoihin saataisiinkin rakennettua toimivat kalaportaat, niin se ei tuo menetettyä koskipinta-alaa takaisin. Koskipinta-alaa missä vaelluskalamme lisääntyvät ja elävät ”nuoruutensa”. Koskipinta-alaa, mitä vaelluskalakantamme kaipaisivat nyt erittäin kipeästi.

 

Kun tulevaisuudessa Suomessa vihdoinkin muutamiin kohteisiin aletaan rakentamaan kalaportaita, niin mielestäni kalaporrasmalli tulisi ehdottomasti olla luonnonmukainen ohitusuoma jossa kalat voivat lisääntyä. Luonnonmukainen ohitusuoma toisi lisää tarpeellista koskipinta-alaa. Suomen valtion ja kansan tulisi vaatia vesivoimayhtiöitä rakentamaan kaikkiin patoihinsa toimivat kalaportaat tarpeeksi suurilla virtaumalla nyt välittömästi.

 

Vesivoimayhtiöiden kalatalousvelvoitemaksut tulisi välittömästi tarkistaa oikealle tasolle nykyisen tieteellisen näytön mukaan. Eikä yhtiöitä tule vapauttaa maksuista, ennen kuin he ovat esimerkiksi ohitusuomia rakentamalla saaneet palautettua menetetyt koskipinta-alat ja uhanalaisten kalojen kutualueet. Kallista tulee olemaan, mutta pitkässä juoksussa huomattavasti edullisempaa ja turvallisempaa kuin loputtomiin jatkuvat istutukset.

 

Juhani Piri

Virtavesikunnostaja
Vapaa-ajankalastaja

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat